Tyrnävän kunta
Tyrnävän kunta järjestää ohjattua ja omatoimista soveltavaa liikuntaa. Soveltavan liikunnan ryhmät ovat maksuttomia.
Kärkölän kunta
Rakennusvalvonnan lupa- ja valvontapalvelut kunnan alueella
Hollolan kunta
Rakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.
Turun kaupunki
Turun filharmoninen orkesteri on 74 soittajan muodostama sinfoniaorkesteri. Orkesteri esiintyy pääasiassa Turun konserttitalossa.
Varkauden kaupunki
Vanhemmat voivat hakea lapselleen hoitopaikkaa yksityisestä perhepäivähoidosta.
Kangasniemen kunta
Kangasniemen kunnassa voit harrastaa monia sisä- ja ulkoliikuntalajeja monipuolisesti.
Kittilän kunta
Kittilässä on kaksi koira-aitausta, kirkonkylällä ja Sirkassa, joissa koirat voivat juosta ja temmeltää vapaasti.
Taipalsaaren kunta
Esiopetusta tarjotaan Kirkonkylän koululla esiopetusryhmissä ja Vehkataipaleella alkuopetuksen yhteydessä
Raaseporin kaupunki
Perhepäivähoito, Raasepori.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Oman auton käytön tukimuodot mahdollistavat vammaiselle henkilölle liikkumisen kodin ulkopuolella