Tampereen seurakunnat
Kirkkomuskarissa alle kouluikäinen lapsi tutustuu musiikin perusasioihin laulaen, leikkien, rytmi- ja kehosoittimia soittaen, liikkuen ja kuunnellen.
Etelä-Karjalan hyvinvointialue
Jalkaterapeutin vastaanotolle ohjataan lääkärin, diabeteshoitajan tai reumahoitajan lähetteellä.
Enonkosken kunta
Rakennuksen tai sen osan purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Luvasta päättää kunnan rakennusvalvonta.
Mikkelin kaupunki
Kouluruokailulla täydennetään koululaisen kotona saamaa ravintoa ja ohjataan terveelliseen ravitsemukseen.
Mynämäen kunta
Harrastamisen Suomen mallin toimintaa kouluikäisille.
Liedon kaupunki
Yksityistieasioissa kunta antaa neuvonta- ja ohjauspalveluja ja myöntää vuosittain yksityistieavustuksia.
Sipoon kunta
Nuorisotilat ovat nuorten omia oleskelupaikkoja, josta löytyy monenlaista tekemistä jokaiselle.
Rauman kaupunki
Liikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen.
Rauman kaupunki
Rajan näyttöä haetaan kunnalta kirjallisesti tilanteessa, jossa merkki kiinteistöjen välisestä rajasta on kadonnut tai siirtynyt paikaltaan.
Vantaan kaupunki
Vantaan kaupunki tukee 15-18-vuotiaita vantaalaisnuoria 300 euron arvoisella kesätyösetelillä. Nuori voi saada yhden kesätyösetelin per...