Janakkalan kunta
Esiopetus on velvoittavaa sen lukuvuoden alusta, kun lapsi täyttää kuusi vuotta
Helsingin kaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Kirjasto tukee Celia-saavutettavuuskirjaston verkkoasiakkaaksi rekisteröitymisessä.
Hailuodon kunta
Perusopetuksen oppilaat ovat oikeutettuja kunnan tarjoamaan maksuttomaan kouluateriaan koulupäivinä.
Inarin kunta
Esi-, perus- tai lisäopetuksen oppilailla on oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan koulukuljetukseen tietyin ehdoin.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
På rådgivningstjänsten får ditt barn under skolåldern hälsokontroller för att stödja ditt barns och hela din familjs hälsa och välbefinnande.
Tampereen kaupunki
Perusopetuksessa oppimisen tuki järjestetään ryhmäkohtaisena - tai oppilaskohtaisena tukena.
Närpiön kaupunki
Kunta vastaa asemakaavoituksesta omalla alueellaan. Niillä, joiden oloihin kaava saattaa vaikuttaa, on mahdollisuus osallistua kaavan valmisteluun.
Kouvolan kaupunki
Työttömänä työnhakijana voit lähteä kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun toiseen EU- tai ETA-maahan tai Sveitsiin ja saada työttömyysetuutta Suomesta.
Pieksämäen kaupunki
Oma suunta ESR+ -hanke tarjoaa sinulle tukea työnhakuun tai sopivan koulutuksen löytämiseen.
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Tarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.