Kuopion kaupunki
Alkutuotantopaikan ilmoittaminen Kuopion ympäristöterveydenhuoltoon
Joensuun seurakunnat
Joensuun alueella voit hakea oman seurakuntasi diakoniatyöntekijältä taloudellista tukea tai ruoka-apua kriisitilanteessa.
Paimion kaupunki
Poikkeamispäätös tarvitaan, kun halutaan poiketa rakentamista koskevasta määräyksestä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Yksikkö on matalankynnyksen hoitoyksikkö päihdeasiakkaille.
Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalvelut ylläpitää energiansäästöön, kestävään kulutukseen ja muihin ympäristöasioihin liittyvää tietoa...
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Omaishoito on ikääntyneen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon järjestämistä kotona siten, että hoitajana toimii omainen tai hoidettavan läheinen.
Enonkosken kunta
Tonttia varten voidaan perustaa pysyvä käyttöoikeus eli rasite toisen kiinteistön alueelle.
Sotkamon kunta
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Etelä-Savon hyvinvointialue
Turvakoti palvelee lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneita lapsia ja aikuisia.
Kempeleen kunta
Kansalaisopisto toimii Kempeleessä nimellä Kempele-opisto. Kempele-opisto tarjoaa mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja harrastamiselle.