Rovaniemen kaupunki
Pieneläinhautausmaalle voi lunastaa hautapaikan lemmikkieläimelle.
Pieksämäen kaupunki
Esiopetus on maksutonta opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna.
Vöyrin kunta
Vöyrin vapaa-ajan kirjastosta voit lainata urheilu- ja vapaa-ajanvälineitä.
Parkanon kaupunki
Ympäristönsuojelulain mukaan toimintaan, johon sisältyy ympäristön pilaantumisen vaara, tarvitaan ympäristölupa.
Maskun kunta
Voit hakea Maskun kunnalta tai valtiolta avustusta kulttuuritoiminnan harjoittamiseen ja edistämiseen.
Jyväskylän kaupunki
Leirintäalueen perustamisesta tulee tehdä ilmoitus valvontaviranomaiselle.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Apuvälinepalvelut tukevat kotona asumista, kun toimintakykysi on heikentynyt sairauden, vamman tai ikääntymisen vuoksi.
Kangasniemen kunta
Museotoiminnan tavoitteena on ylläpitää ja vahvistaa väestön ymmärrystä kulttuuristaan, historiastaan ja ympäristöstään.
Joensuun kaupunki
Rakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.
Tohmajärven kunta
Kunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten.