Etelä-Savon hyvinvointialue
Rintamaveteraaneille ja sotainvalideille tuotetaan kaikki kotona asumista tukevat palvelut.
Oulun kaupunki
Tule mukaan asukasiltoihin keskustelemaan ja vaikuttamaan omaa aluettasi ja koko kaupunkia koskeviin ajankohtaisiin asioihin.
Etelä-Hämeen työllisyysalue
Työvoimakoulutuksella kehität ammatillista osaamistasi ja edistät työllistymistäsi.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Lastensuojelun sosiaalityö tukee lasta ja perhettä tilanteissa, joissa lapsen kasvuolosuhteet vaarantuvat tai hän itse vaarantaa kehitystään....
Kempeleen kunta
Seniorikortti on tarkoitettu yli 65-vuotiaille omaehtoiseen vesiliikuntaan, kuntosaliharjoitteluun ja avantouintiin kunnan palvelupisteissä.
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Sisätautien poliklinikoilla hoidetaan potilaita, joilla on sisätautien erikoisalaan kuuluvia sairauksia.
Pirkanmaan Jätehuolto Oy
Neuvomme jätteiden lajittelussa, jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämisessä sekä jätehuollon palvelujen käytössä.
Parikkalan kunta
Perusopetuksen oppilashuollon tehtävänä on edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä ennaltaehkäistä ongelmia.
Rovaniemen kaupunki
Erityisuimakortti on tarkoitettu rovaniemeläiselle eri tavoin vammaisille ja pitkäaikaissairaille henkilöille edistämään omaehtoista uintiharrastusta.
Helsingin kaupunki, Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Synnytysten jälkitarkastuksessa paneudutaan äidin tilanteeseen kokonaisvaltaisesti.