Haapajärven kaupunki
Oppilaanohjaus on osa oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaista perusopetuksen oppilashuoltoa.
Pyhtään kunta
Pyhtään kunnan alueella on viisi leikkipaikkaa, joista yksi sijaitsee kirkonkylässä ja neljä Siltakylässä.
Multian kunta
Jos lapsi osallistuu esiopetukseen päiväkodissa, opetuksen jälkeinen iltapäivä on normaalia päiväkotitoimintaa.
Vaasan kaupunki
Rakennusvalvonta päättää rakentamisen lupa-asioista sekä antaa yleistä ohjausta ja neuvontaa.
Lahden kaupunki
Irrallaan tavatun ja talteen otetun koiran, kissan tai muun pienikokoisen seura- ja harrastuseläimen voi toimittaa kunnalle tilapäiseen hoitoon.
Sipoon kunta
Kunta on tukee sotaveteraaneja sekä heidän puolisojaan ja leskiään lakisääteisiä palveluita laajemmilla tuilla
Hämeenlinnan kaupunki
Yksityistiekunnat voivat hakea kaupungilta avustusta yksityisteiden kunnossapitoon.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Aikuisten puheterapiassa puheterapeutti tutkii ja kuntouttaa asiakkaiden puheen, äänen ja nielemisen häiriöitä.
Etelä-Karjalan hyvinvointialue
Lyhytaikaista huolenpitoa ovat esimerkiksi vammaisen henkilön lyhyt asumisjakso kodin ulkopuolella ja vammaisen koululaisen aamu- ja iltapäivähoito.
Savonlinnan kaupunki
Kun tarvitset lisätietoa työllisyyspalveluista, saat tietoa ja neuvontaa alueesi työvoimaviranomaiselta.