Oulun kaupunki
Tarvitset ajoneuvoosi kulkutunnistimen viedäksesi lunta ja maa-aineksia vastaanottoalueille.
Ylitornion kunta
Ylitornion kunnalta voi vuokrata tiloja esimerkiksi kokouksiin ja koulutuksiin.
Espoon kaupunki
Tuntijakoasetuksen mukaan koulun opetuskielen mukaan määräytyvän äidinkielen ja kirjallisuuden sijasta maahanmuuttajille voidaan opettaa suomen...
Paimion kaupunki
Vesimittarin lukema on ilmoitettava vesihuoltolaitokselle kerran vuodessa jos kiinteistöllä ei ole etäluettavaa mittaria.
Humppilan kunta
Maa-alueen omistajan tai haltijan on haettava maisematyölupa mm. maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen asemakaava-alueella.
Karkkilan kaupunki
Löytöeläimiä vastaanottava taho on Läntisen Uudenmaan eläinsuojeluyhdistys, LUE ry, Jokikunnantie 74, 03400 Vihti, puh. 045 787 09101
Hollolan kunta
29-vuotiaaksi asti sinulla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja.
Muhoksen kunta
Vakiovuoroja Muhoksen kunnan liikuntapaikkoihin voi varata sekä yksityishenkilöt että seurat ja yhdistykset.
Mikkelin kaupunki
Lapsellasi on oikeus saada perusopetuksessa ohjausta ja tukea oppimiseensa ja koulunkäyntiinsä.
Järvenpään kaupunki
Irtisanomistilanteessa 55 vuotta täyttäneet voivat saada laajennetun muutosturvan palveluita, jotka auttavat työllistymään nopeasti uudelleen.