Väylävirasto
Palvelu, jonka kautta saadaan ajantasaista liikennetietoa Suomen tie-, rautatie- ja vesiliikenteestä.
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Ovatko ihmissuhteesi jatkuvasti sotkussa tai koetko mielialasi vaihtelevan voimakkaasti ja ennakoimattomasti?
Poliisi
Räjäytystyöstä tulee ilmoittaa poliisille ennen työn aloittamista.
DigiFinland Oy
Oirearvio on tarkoitettu vähintään 15 vuotta täyttäneen potilaan suun akuuttien vaivojen hoidon tarpeen arviointia varten.
Geologian tutkimuskeskus - GTK
GTK:n kirjasto on kaikille avoin julkinen kirjasto, jossa on maamme laajimmat geologian ja sen lähitieteiden kirjallisuus- ja karttakokoelmat.
Tulli
EU:n ulkopuolelta tai EU:n tullialueelta mutta veroalueen ulkopuolelta toimitettavasta lähetyksestä pitää yleensä tehdä tullaus eli tulliselvitys.
Valtiokonttori
Valtiokonttori korvaa mm. valtion työntekijöiden, työkokeilussa olleiden tukityöllistettyjen sekä sopimuspalokuntalaisten ammattitaudit.
Omaishoitajaliitto ry
Omaishoitajaliitto järjestää tapahtumia ja koulutuksia omaishoitajille sekä omaishoidosta kiinnostuneille.
Suomen ympäristökeskus (Syke)
CITES-lajin kuljettaminen EU:n ulkorajojen yli vaatii luvan. Tietyille CITES-lajeille lupa vaaditaan myös Suomen ja EU:n sisällä.
Suomen metsäkeskus
Metsäkeskus kerää tietoa yksityismetsistä. Valtaosa Metsäkeskuksen keräämästä tiedosta on sähköisessä muodossa avoimesti saatavilla.