Turun kaupunki
Tarvitset erityisluvan yli 15 metriä pitkillä ajoneuvoilla ajamiseen Turun keskustan rajoitusalueella.
Lapinlahden kunta
Rakennusluvan hakeminen
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaille koulukuljetuksen.
Ilomantsin kunta
Nuorisotyö on nuorten oman ajan käyttöön kohdistuvaa nuorten kasvun ja itsenäistymisen tukemista.
Ylivieskan kaupunki
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Joutsan kunta
Aumasta pitää tehdä etukäteen ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille.
Monipalvelukeskus Tsemppi ry
Tsemppari tarjoaa mielen hyvinvointia tukevia palveluita 18-29 -vuotiaille nuorille aikuisille.
Keski-Suomen hyvinvointialue
Jyväskylässä ja Jämsässä toimivat kotisairaalat, jotka tuottavat sairaalatasoista hoitoa potilaiden kotiin ja palveluasumisyksiköihin.
Kangasalan kaupunki
Perusopetuksen oppilailla on oikeus oppilaanohjaukseen.
Sulkavan kunta
Sulkavalla sijaitsee useita leikkikenttiä/leikkipuistoja.