Kymenlaakson hyvinvointialue
Sosiaalinen kuntoutus on palvelua sinulle, joka tarvitset sinun tavoitteisiisi sopivaa, yksilöllistä tukea työelämävalmiuksiesi edistämiseksi.
Helsingin kaupunki
Helsingin kaupungin kaupunkitietopalvelujen kirjasto on kaikille avoin Helsinkiin liittyvän kaupunkitiedon erikoiskirjasto.
Kuhmoisten kunta
Jos esikoulun tai peruskoulun oppilaan koulumatka on pidempi kuin viisi kilometriä, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen.
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite
Perhevalmennuksen tavoitteena on valmentaa perhettä synnytykseen, imetykseen, lapsen hoitoon ja kasvatukseen sekä vanhemmuuteen.
Tohmajärven kunta
Taiteen perusopetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Se on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää opetusta.
Raision kaupunki
Lukiokoulutuksen opiskelijahuoltoon osallistuvat Raision lukiossa koulupsykologi, kouluterveydenhoitaja, koululääkäri ja lukion opiskeluhuoltoryhmä.
Pirkkalan kunta
Ilmoituksen tekeminen talousveden toimittamisesta tai käytöstä.
Mikkelin kaupunki
Esiopetusikäisen varhaiskasvatus järjestetään päiväkodeissa.
Kannuksen kaupunki
Perusopetus sisältäen ala- ja yläkoulut
Hollolan kunta
Ympäristönsuojeluviranomaiselta voi hakea lupaa poiketa jäteveden perustason puhdistusvaatimuksista ranta-alueella tai pohjavesialueella.