Haapajärven kaupunki
Hae lupaa poiketa talousvesin käsittelyvaatimuksista.
Keski-Suomen hyvinvointialue
Lastenneurologian poliklinikalla tutkitaan, seurataan ja hoidetaan 0–16-vuotiaita lapsia ja nuoria.
Iitin kunta
Kunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien kunnossapitoon, perusparannukseen ja tekemiseen.
Jyväskylän kaupunki
Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen hallinnassa on kolme jäähallia. Alueella on myös muiden toimijoiden ylläpitämiä halleja.
Vantaan kaupunki
Erityisopetuksen tavoitteena on, että opiskelija voi saavuttaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset ja...
Pirkanmaan hyvinvointialue
Apua, kun koet yksin julkisessa liikenteessä kulkemisen turvattomaksi.
Posion kunta
Posion aikuislukio tarjoaa yleissivistävää koulutusta, joka antaa valmiudet opiskeluun mm. yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa.
Kouvolan kaupunki
Kouvolan kaupungin nuorisotilat sijaitsevat eri kaupunginosissa. Nuorisotiloissa järjestetään nuorilähtöistä toimintaa.
Miehikkälän kunta
Omakoti- ja teollisuustontteja Virolahdella.
Padasjoen kunta
Kunnan järjestämä lakisääteinen esiopetus on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisille lapsille vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista.