Iisalmen kaupunki
Iisalmen kaupungin sivistys- ja hyvinvointitoimiala myöntämien muiden harkinnanvaraisten kohdeavustusten tavoitteena on edistää kansalaistoimintaa.
Siikalatvan kunta
Päiväkotihoito on alle kouluikäiselle lapselle suunniteltua tavoitteellista toimintaa, jossa kasvatus, opetus ja hoito muodostavat kokonaisuuden.
Mikkelin kaupunki
Rasitteella tarkoitetaan kiinteistön oikeutta käyttää toisen kiinteistön aluetta tiettyyn tarkoitukseen.
Virtain kaupunki
Virtain kaupungin järjestetyn jätteenkuljetuksen hoitaa Pirkanmaan Jätehuolto Oy
Vaasan kaupunki
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen tavoitteena on tukea oppimista sekä tervettä kasvua ja kehitystä.
Vaalan kunta
Vaalassa on tarjolla hyvät ja monipuoliset mahdollisuudet liikkua.
Espoon kaupunki
Tontin korkeuden näyttö on mittaustoimenpide, jolla osoitetaan rakennuspaikan korkeusasema.
Janakkalan kunta
Alle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja.
Saarijärven kaupunki
Suomen tai ruotsin opetusta toisena kielenä voivat saada maahanmuuttajataustaiset oppilaat.
Paimion kaupunki
Nuorisopalveluiden tavoitteena on paimiolaisten lasten ja nuorten aktivoiminen.