Oulun kaupunki
Voit antaa palautetta ja tehdä ilmoituksia Oulun kaupungille sähköisellä palautejärjestelmällä.
Tornion kaupunki
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Lappeenrannan kaupunki
Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan myönnettäviä avustuksia voi hakea Lappeenrannassa järjestettävään toimintaan.
Lahden kaupunki
Nuorisovaltuusto ottaa aktiivisesti kantaa nuoria koskeviin asioihin.
Kuortaneen kunta
Hallinto-osasto vastaa kunnan hallinnollisista palveluista.
Lahden kaupunki
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Maskun kunta
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa
Tervon kunta
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.
Forssan kaupunki
Forssan kaupungin asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kaupungin toimintaa koskevissa asioissa.
Urjalan kunta
Nuorisovaltuusto toimii nuorten vaikuttamiskanava kunnallisessa päätöksenteossa.