Helsingin kaupunki, Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Tukihenkilön kanssa vammainen henkilö voi käydä esimerkiksi harrastamassa.
Helsingin kaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Näyttelytiloja taiteilijoille ja yhteisöille omien taidenäyttelyiden järjestämiseen.
Jyväskylän kaupunki
Jyväskylän kaupunginkirjasto tarjoaa pääsyn aineistoihin, kirjastopalveluihin ja kulttuurisisältöihin niin kirjastoissa kuin verkossakin.
Sipoon kunta
Tontin korkeuden näytön ja rakennuksen sijainnin merkitsemisen ja katselmoimisen tekee kunnan mittaus- ja kiinteistöyksikkö.
Tohmajärven kunta
Virka-ajan ulkopuolella tarvittavaa kiireellistä eläinlääkintäapua saa kunnan eläinlääkäripäivystyksestä yhteistoiminnassa useiden kuntien kesken.
Suonenjoen kaupunki
Kansalaisopistot tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle.
Sallan kunta
Taloyhtiö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä taloonsa.
Karvian kunta
Liikuntatoimen tehtävänä on suunnitella ja kehittää uusia liikuntapaikkoja sekä vastata hallinnassaan olevien liikuntapaikkojen kunnossapidosta.
Kirkkonummen kunta
Sinulla on joissain tapauksissa mahdollisuus opiskella omaehtoisesti niin, että sinulle maksetaan samalla työttömyysetuutta.
Iisalmen kaupunki
Ylä-Savon kunnissa kiinteistön haltija voi järjestää jätehuollon omalla kiinteistökohtaisella sekajäteastialla tai yhteisellä kimppa-astialla.