Helsingin kaupunki, Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Kulttuurikeskukset järjestävät maksuttomia ja maksullisia vapaa-ajan taidekursseja ja -leirejä lapsille ja nuorille.
Hattulan kunta
Elintarvikevalvonnan tehtävänä on valvoa ja edistää elintarvikkeiden turvallisuutta ja ehkäistä niistä johtuvia terveyshaittoja.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Omaishoito on ikääntyneen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon järjestämistä kotona.
Lahden kaupunki
Sairaalaopetusta on saatavilla lasten- ja nuorisopsykiatrian peruskouluikäisille asiakkaille ja muille pitkään hoidossa olleille lapsille ja nuorille.
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Tarvitset lähetteen tullaksesi meille tutkimuksiin tai hoitoon.
Vimpelin kunta
Meren tai vesistön rantavyöhykkeelle ei yleensä saa rakentaa ilman tai ranta-asemakaavaa tai rakennusluvan perusteeksi kelpaavaa yleiskaavaa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Peseytymispalvelu on kotona asumista tukeva tukipalvelu, jossa asiakkaan peseytyminen järjestetään kodin ulkopuolella kerran viikossa.
Äänekosken kaupunki
Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen.
Taipalsaaren kunta
Jätevesijärjestelmän korjaamiseen tai uuden rakentamiseen tulee olla lupa. Rakennus- tai toimenpidelupa haetaan kunnan rakennusvalvonnasta.
Puumalan kunta
Lapsi, joka vanhempien työn tai opiskelun takia tarvitsee hoitoa iltaisin, viikonloppuisin ja arki- ja juhlapyhinä, voi saada vuorohoitopaikan.