Ähtärin kaupunki
Ähtärin harrastus- ja liikuntapalvelut
Oulun seudun ympäristötoimi -liikelaitos
Tarvitset luvan samalla vesialueella järjestettävään moottorikäyttöisten vesikulkuneuvojen toistuviin tai pysyviin kilpailuihin tai harjoituksiin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Neuropsykologisen kuntoutuksen tavoitteena on lievittää aivojen toimintahäiriöiden tuomia tiedonkäsittelyn, tunne-elämän tai käyttäytymisen haasteita.
Raaseporin kaupunki
Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on eri organisaatioiden yhteistoimintamalli, joka palvelee pitkäaikaistyöttömiä.
Mustasaaren kunta
Rakennusvalvonnan asiakirjat ovat julkisia, ja kenellä tahansa on oikeus tutustua niihin.
Siilinjärven kunta
Esioppilaalle järjestetään tarvittaessa varhaiskasvatuspaikka samasta ryhmästä, missä lapsi on esiopetuksessa.
Iisalmen kaupunki
Haaskanpitäjän tulee ilmoittaa kunnaneläinlääkärille kuukausittain haaskapaikalle viemänsä sivutuote ja sen määrä.
Saarijärven kaupunki
Esiopetusta ja sitä täydentävää varhaiskasvatusta tarjotaan päiväkodeissa.
Lieksan kaupunki
Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma kaavassa mukana olevien kuntien alueiden käytöstä.
Lappeenrannan kaupunki
Katujen suunnittelusta ja rakentamisesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Katualueelle laaditaan katu- ja liikennemerkkisuunnitelma.