Kymenlaakson hyvinvointialue
Kodin tai taloyhtiön paloturvallisuuden omatoiminen arviointi pelastuslaitokselta saatujen ohjeiden ja materiaalien avulla.
Ilomantsin kunta
Avustus on tarkoitettu vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ulkopuolella olevien vakituisesti asuttujen asuinkiinteistöjen vesihuollon järjestämiseen.
Kalajoen kaupunki
Haja-asutusalueella jätevesijärjestelmän luvittaa rakennusvalvonta. Vapautuksen ja poikkeamisen jäteveden käsittelystä luvittaa ympäristönvalvonta.
Rovakaaren Ympäristöterveydenhuolto
Taloyhtiö voi hakea tupakointikiellon määräämistä taloonsa.
Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
Taloyhtiö voi hakea tupakointikiellon määräämistä taloonsa.
Tohmajärven kunta
Kun kiinteistönomistaja haluaa liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, on käännyttävä vesihuoltolaitoksen puoleen.
Pirkkalan kunta
Asunto-osakeyhtiö voi hakea yhtiössään oleviin huoneistoihin tai niihin kuuluville parvekkeille tupakointikieltoa.
Multian kunta
Taloyhtiö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä taloonsa.
Lapinlahden kunta
Kiinteistön omistajuuden vaihtuessa vesihuoltoliittymät tulee siirtää uudelle omistajalle.
Parkanon kaupunki
Taloyhtiö voi hakea kunnalta tupakointikiellon määräämistä taloonsa.