Suomi.fi
Sirddu vuõiʹǧǧest siiskõʹsse.

Tät seidd ij leäkku veâl vuäǯǯamnalla nuõrttsääʹmǩiõʹlle

Vuäinak sääʹmǩiõllsaž kääzzkõõzzi teâđaid jiijjâz seeidast.
VasttõsorganisaatioRuokolahden kunta

Vesihuolto

  • Kääzzkõs
  • Ruokolahti
  • Õõlmâs kääzzkõs

Ruokolahden kaikkien asemakaavoitettujen taajamien kunnallistekninen valmius on asunto- ja teollisuusrakentamisen laajentumisen kannalta hyvä. Juoma- ja talousveden hankinta perustuu hyvälaatuisen pohjaveden käyttöön. Vesijohtoverkoston piiriin on liitetty taajaman ympäristön asutus vesiosuuskuntien avulla. Jätevedet johdetaan Imatran Meltolan yhteispuhdistamolle käsiteltäväksi. Meltolan jäteveden ...

Tååim nääiʹt

Liittymistä Ruokolahden vesihuoltolaitokseen haetaan teknisten palvelujen osastolta. Samoin kiinteistön omistajan vaihdoksissa liittymän siirto haetaan teknisten palvelujen toimistosta.

Ǩeäzz da mâin määinain

Taajamassa sijaitsevan kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa.

Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla.

Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin. Vaikka lain siirtymäsäännöksissä ei liittymisvelvoitteelle olekaan asetettu aikataulua, tulee vesihuoltolaitoksen yhdessä Imatran alueellisen ympäristönsuojeluviranomaisen kanssa ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin tämän liittämisvelvoitteen toteuttamiseksi. Kiinteistö voidaan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksellä vapauttaa tästä velvollisuudesta ainoastaan lain 11 §:n mukaisten edellytysten toteutuessa.

Tuâǥǥaž da lääʹjjšiõttummuš

Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.

Kääzzkõõzz veekk čõõđ

Ruokolahden kunta

Kääzzkõõzzâst vaʹsttad

Ruokolahden kunta
Teeʹkstest vaʹsttad: Ruokolahden kunta
Peeiʹvtum: 8.10.2025