Suomi.fi
Sirddu vuõiʹǧǧest siiskõʹsse.

Tät seidd ij leäkku veâl vuäǯǯamnalla nuõrttsääʹmǩiõʹlle

Vuäinak sääʹmǩiõllsaž kääzzkõõzzi teâđaid jiijjâz seeidast.
VasttõsorganisaatioNärpiön kaupunki

Vesihuolto

  • Kääzzkõs
  • Närpiö
  • Õõlmâs kääzzkõs

Närpiön vesi toimii Närpiön kaupungin alueella lukuun ottamatta Ylimarkun ja Pirttikylän kyliä, joissa toimii vesiosuuskunta. Yhtiö toimii omakustannusperiaatteella, toisin sanoen emme tuota voittoa omistajille vaan tuotteen hintataso määritellään siten että voittoa ei muodostu.

Tååim nääiʹt

Ǩeäzz da mâin määinain

Taajamassa sijaitsevan kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa.

Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla.

Tuâǥǥaž da lääʹjjšiõttummuš

Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.

Kääzzkõõzz veekk čõõđ

Närpes Vatten Ab

Jeeʹres vasttõsorganisaatio

Närpes Vatten Ab

Kääzzkõõzzâst vaʹsttad

Närpiön kaupunki
Teeʹkstest vaʹsttad: Närpiön kaupunki
Peeiʹvtum: 17.8.2021