Suomi.fi
Sirddu vuõiʹǧǧest siiskõʹsse.

Tät seidd ij leäkku veâl vuäǯǯamnalla nuõrttsääʹmǩiõʹlle

Vuäinak sääʹmǩiõllsaž kääzzkõõzzi teâđaid jiijjâz seeidast.
VasttõsorganisaatioAlavuden kaupunki

Vesihuolto

  • Kääzzkõs
  • Alavus
  • Õõlmâs kääzzkõs

Vesihuoltolaitoksen tehtävä on huolehtia puhtaan veden tuotannosta ja jakelusta, viemäriverkoston toiminnasta ja jätevesien puhdistamisesta

Tååim nääiʹt

Kun kiinteistön omistajana haluat liittää kiinteistön vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin, käänny vesihuoltolaitoksen puoleen.

Ǩeäzz da mâin määinain

Taajamassa sijaitsevan kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa.

Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla.

Tuâǥǥaž da lääʹjjšiõttummuš

Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.

Kääzzkõõzz veekk čõõđ

Alavuden kaupunki

Kääzzkõõzzâst vaʹsttad

Alavuden kaupunki
Teeʹkstest vaʹsttad: Alavuden kaupunki
Peeiʹvtum: 24.6.2026