Alle kouluikäiset lapset voivat saada varhaiskasvatusta kunnan järjestämänä.
Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää tämän hyvinvointia. Jokaiselle lapselle laaditaan varhaiskasvatussuunnitelma yhdessä vanhempien kanssa.
Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen päiväkodissa aloittamista.
Vanhempien tulee hakea varhaiskasvatuspaikkaa sähköisesti lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidon tarvetta. Jos hoidon tarve johtuu äkillisestä työllistymisestä tai opiskelusta, järjestelyaika on tällöin kaksi viikkoa.
Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.
Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.
Lapsi voi saada varhaiskasvatuspaikan aikaisintaan sen kuukauden alusta, kun hän täyttää 9 kuukautta. Varhaiskasvatuspaikkaa ei voi saada ajalle, jolta lapsen hoidosta maksetaan vanhempainrahaa. Lapsella on oikeus varhaiskasvatuspaikkaan siihen saakka, kunnes hän siirtyy oppivelvollisuuden piiriin.
Varhaiskasvatuksen yhtenä toimintamuotona on päiväkotitoiminta, jota järjestetään päiväkodissa. Kunnallinen päiväkotihoito voi olla joko kokopäiväistä tai osapäiväistä.
Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hänen hyvinvointiaan. Lapselle laaditaan päiväkodissa varhaiskasvatussuunnitelma.
Varhaiskasvatuslaki
Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista