Kajaanissa toimintaa koordinoi perusopetus. Kunnalla on valvontavastuu perusopetuslain mukaisesta perusopetuksen oppilaille suunnatun ohjatun toiminnan järjestämisestä säädösten ja Opetushallituksen antamien perusteiden mukaisesti.
Kajaanissa aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestää Kajaanin kaupunki, Kajaanin seurakunta tuettuna sekä palvelurahalla järjestöt ja yhteisöt. Toimintaa järjestetään koulupäivinä.
Voit hakea lapsellesi paikkaa aamu- ja iltapäivätoimintaan sähköisesti ilmoittautumislomakkeella Wilmassa kouluun ilmoittautumisen yhteydessä tai toimittaa paperilomakkeen koulun kansliaan. Perusopetuksen tulosalueen johtaja tekee sijoitukset ryhmiin yhteistyössä aamu- ja iltapäivätoimintaa koordinoivien työntekijöiden kanssa. Ohjaavana periaatteena on, että ensimmäisen luokan oppilaat sekä oppilaat, joille on tehty tukea koskeva päätös tai joilla on oppimiskykyyn vaikuttava vamma, sairaus tai toimintakyvyn rajoite, sijoitetaan ensisijaisesti koululla sijaitseviin ryhmiin ja toisen luokan oppilaat sijoitetaan koulun välittömässä läheisyydessä oleviin ryhmiin. Voit esittää hakemukseen toiveen ensi- ja toissijaisesta aamu- ja iltapäivätoimintapaikasta.
Lapsen siirtyessä perusopetuksen toiselle luokalle, aamu- ja iltapäivätoimintaan on haettava uudelleen. Voit hakea toiselle vuosiluokalle siirtyvälle lapsellesi aamu- ja iltapäivätoimintapaikkaa sähköisesti Wilmassa tai toimittaa paperisen lomakkeen koulun kansliaan.
Hakemuksia vastaanotetaan koko lukuvuoden ajan. Toimintaan kesken lukuvuoden ilmoittautuneet pyritään sijoittamaan vapaina oleville paikoille.
Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.
Kajaanin kaupunki järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa perusopetuksen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien oppilaille, joille on tehty tukea koskeva päätös tai joilla on oppimiskykyyn vaikuttava vamma, sairaus tai toiminta kyvyn rajoite. Kajaanin kaupungissa aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistumisen perusteena on perheen molempien huoltajien tai perheen ainoan huoltajan työssäkäynti tai opiskelu.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7:n ja 17:n välisenä aikana.
Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.
Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.
Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.
Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.