Suomi.fi
Sirddu vuõiʹǧǧest siiskõʹsse.

Tät seidd ij leäkku veâl vuäǯǯamnalla nuõrttsääʹmǩiõʹlle

Vuäinak sääʹmǩiõllsaž kääzzkõõzzi teâđaid jiijjâz seeidast.
VasttõsorganisaatioTohmajärven kunta

Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset

  • Kääzzkõs
  • Tohmajärvi
  • Õõlmâs kääzzkõs

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen kunnalta, jonka alueella toimivat.

Liikuntalain mukaan kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kuntien tehtävänä on tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Avustushakemus ja liitteet tulee laittaa sähköpostilla vapaa-aikakoordinaattorille.

Tååim nääiʹt

Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.

Liikunta-avustukset haetaan MiunPalveluiden kautta hakuaikoina. Lisätietoja Tohmajärven liikunta-avustuksista kunnan nettisivuilta.

Tuâǥǥaž da lääʹjjšiõttummuš

Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.

Kääzzkõõzz veekk čõõđ

Tohmajärven kunta

Kääzzkõõzzâst vaʹsttad

Tohmajärven kunta
Teeʹkstest vaʹsttad: Tohmajärven kunta
Peeiʹvtum: 7.8.2026