Naantalin kaupungin hyvinvointilautakunta tukee vuosittain liikuntajärjestöjä toiminta-, kohde- ja koulutusavustuksilla.
Lautakunta myöntää toiminta-avustuksia järjestöille edellisen vuoden toimintaan osallistuvien lukumäärän perusteella.
Kohdeavustukset ovat yksilöityjä avustuksia, jotka on tarkoitettu liikuntatapahtumien järjestämiseen sekä muiden kertaluontoisten tai vakiintumattomien hankk ...
Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.
Kaupunki voi myöntää avustuksia liikuntatoimintaa harjoittaville rekisteröidyille yhdistyksille, joiden kotipaikka tai toiminnan kohde on Naantali.
Kunnan tulee edistää kuntalaisten mahdollisuuksia liikunnan harjoittamiseen. Kunnan tulee muun muassa tukea paikallisia liikuntaseuroja.