Kunnan järjestämä lakisääteinen esiopetus on tarkoitettu kaikille alle kouluikäisille lapsille vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista. Kajaanin kaupungissa järjestetään esiopetusta kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa. Esiopetuksen tavoitteina on edistää lapsen kasvua, kehitystä ja oppimisvalmiuksia sekä vahvistaa lapsen myönteistä minäkuvaa. Keskeistä on toiminnallinen vuorovaikutus aik ...
Esiopetukseen on ilmoittauduttava sähköisesti eVakan kautta.
Esiopetus on opetusta, jota lapset saavat oppivelvollisuutta edeltävänä vuonna päiväkodissa tai koulussa. Esiopetusta järjestetään myös yksityisessä varhaiskasvatuksessa.
Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat esiopetukseen. Esiopetukseen osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty. Siihen voivat osallistua ne 5-vuotiaat, joille on tehty päätös varhennetusta oppivelvollisuudesta.
Lapset saavat esiopetusta aamupäivisin neljä tuntia päivässä. Lapset saavat tänä aikana myös lounaan.
Jos esiopetuksen oppilaalla ilmenee tuen tarvetta, on hänellä oikeus tarvitsemiinsa avustajapalveluihin ja apuvälineisiin.
Esiopetukseen osallistuminen on pakollista. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.