Neuvolassa keskustelemme kanssasi odotuksen herättämistä tunteista, elämäntilanteesta ja perheen voimavaroista. Tavoitteenamme on turvata sekä odottavan vanhemman että syntyvän lapsen terveys ja edistää koko perheen hyvinvointia. Yksi tärkeimmistä tehtävistämme on olla tukena vanhemmuudessa jo raskausajasta alkaen. Puoliso tai tukihenkilö on tervetullut neuvolakäynneille.
Tavoitteenamme on, että ...
Suåv vuõssmõs vuäpstõõǥǥâst jeällmõõžžâst tâʹlles, ǥu päärna vuârddmõš lij raʹvvjum.
Ota yhteyttä neuvolaan, kun olet tehnyt positiivisen raskaustestin:
Neuvolasi määräytyy virallisen osoitteen perusteella. Voit valita myös muun neuvolan Siun soten alueella.
Jotta saat äitiysavustuksen, sinun tulee käydä terveystarkastuksessa lääkärissä tai neuvolassa ennen raskauden neljännen kuukauden päättymistä. Äitiysavustuksen saa joko pakkauksena tai rahana. Hakemuslomakkeita ja lisätietoja saat neuvolasta ja Kelan verkkosivuilta.
Jos sinulla on tarve asioida esimerkiksi opiskelun tai työn vuoksi jollakin toisella hyvinvointialueella, ota yhteyttä omaan neuvolaasi hoitosuunnitelmaa varten. Jos haluat siirtää kaikki terveyspalvelusi muulle kuin oman kotikunnan mukaiselle hyvinvointialueelle, tee terveysasemanvaihtoilmoitus.
Kun varaat ensikäyntiaikaa, kerro jos sinulla on perussairauksia tai jokin säännöllinen lääkitys. Huolehdi, että hoitava lääkäri tietää raskaudestasi ja lääkitys on sopiva raskauden aikana käytettäväksi.
Täyttäkää ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä tulevien vanhempien esitietolomakkeet Siun soten digitaalisissa palveluissa. Siun soten digitaalisiin palveluihin pääset rekisteröitymään verkkosivujen kautta tai lataamalla Apple Storesta tai Play kaupasta Siun soten mobiilisovelluksen. Mobiilisovellus löytyy hakusanalla Siun sote. Rekisteröityminen vaatii vahvan tunnistautumisen. Vanhempien esitietolomakkeet löytyvät selaimesta vasemman reunan valikosta ja sovelluksesta profiili > lomakkeet > Äitiysneuvola: raskaana olevan esitietolomake tai Äitiysneuvola: puolison esitietolomake.
Neuvolassa tai kohtaamispaikassa pidettävään perhevalmennukseen ilmoittautuminen tapahtuu äitiysneuvolan terveydenhoitajan kautta. Etäperhevalmennuksiin voit ilmoittautua verkkoajanvarauksessa, valitse palveluluokka: Äitiysneuvola ja palvelu: Perhevalmennus etänä Teamsin välityksellä.
Varaa aika synnytysvalmennukseen verkkoajanvarauspalvelussa (vain synnyttäjä ilmoittautuu). Muista perua aika, jos et pääse varattuun valmennukseen.
Voit varata ajan imetyspoliklinikalle keskitetyn puhelinpalvelun kautta tai terveydenhoitaja voi varata ajan neuvolakäynnin yhteydessä.
Keskussairaalan imetyspoliklinikalle voit varata ajan sähköisessä verkkoajanvarauksessa, valitse valikosta Palvelut: imetysohjaus.
Voit perua varaamasi ajan
Tekstiviestiperuutuksen malli:
Tekstiviestin pituus voi olla korkeintaan 160 merkkiä, pidemmät viestit eivät tule perille.
Tekstiviestiperuutukset puretaan arkisin klo 7.30–14.00. Ajanvaraus on peruttu, kun saat vastausviestin peruutukseesi.
Jeäʹnnvuõttvuäʹpstemkääzzkõõzzid lij vuõiggâdvuõtt vueʹrddmen åårrai neezznin da päärna vueʹrddi piârrjin.
Jeäʹnnvuõttvuäʹpstempääiʹǩest tiõrvâsvuõtthoiʹddjeei seuʹrrai päärna vueʹrddem ouddnummuš da šõddeem mâŋŋa siõʹme da jieʹnn tiõrvâsvuõđ. Vuäpstõk pääiʹǩest stääʹne še puärrazvuõʹtte šõddmõõžž. Vueʹrddmen åårrai pieʹllkueiʹmm leʹbe jeeʹres staanooumaž lij pâi tiõrvpuättam mieʹldd vuäpstõk päikka.
Jeäʹnnvuõttvuäʹpstempääiʹǩest vuâsttaväʹlddemjååttmõõžžin hoiʹddjeei rääjj taarbšem tuʹtǩǩõõzzid, seurr vuõzz čâđđamjiõnid da ââʹn huõl vueʹrddmen åårrai fyyslaž da jiõglvaž pueʹrrvuäittmõõžžâst. Jõs vueʹrddem poodd očndâʹvve vaiggâdvuõđ, dåhttar leʹbe tiõrvâsvuõđhoiʹddjeei vuäʹppast vueʹrddmen åårrai jieʹnn juätkktuʹtǩǩõõzzid jeäʹnnvuõttpoliklinikka. Vueʹrddem poodd lij vueiʹtlvaž vuässõõttâd kueʹhtten ultrajiõnnseullmõʹšše.
Jeäʹnnvuõttvuäʹpstempääiʹǩest põʹrǧǧe tobdsted vueʹrddmen åårrai da suu piârri staan taarb vueiʹtlvõʹžžen ääiǥas. Vueʹrddmen åårrai jieʹnn da suu piârrja taʹrjjee taarbšem staan õhttsažtuâjast ouddmiârkkân sosiaal- da peäʹnectuâjjkääzzkõõzzin.
Jeäʹnnvuõttvuäʹpstempäiʹǩǩ vuäʹppast še puärrazõuddõõzzi ooccmõõžžâst de ouʹdde täid taarbšem tuõđštõõzzid. Jõs päärnaž šâdd näittlõõttâm åålǥpeäʹlnn, päärna eʹčč vuäitt tobdsted eʹččvuõđâs juʹn vueʹrddempoodd vuäʹpstempääiʹǩest.
Terveydenhuoltolaki