Perunkirjoitusta varten tarvitset tiedot vainajan varallisuudesta ja veloista. Omistusasunnosta, autosta, metsästä ja muusta...
Sukuselvitys.fi tilaa perunkirjoituksessa tarvittavat virkatodistukset puolestasi kaikista rekistereistä yhdellä tilauksella.
Listan perukirjassa mainittavista asioista löydät Verohallinnon sivuilta. Perukirjassa pitää mainita mm. seuraavat tiedot:...
Perunkirjoitusta varten tarvitset myös tiedot vainajan elinaikaan kohdistuvista laskuista, kuten esimerkiksi puhelinlaskut,...
Vainajalle tulleet laskut maksetaan lähtökohtaisesti hänen pankkitililtään. Ennen perunkirjoitusta vainajan tililtä voi maksaa...
Toimita kopio perukirjasta ja sen liitteistä verotoimistoon kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta. Voit lähettää perukirjan...
Jos vainajalla ei ole omaisia tai ystäviä, jotka pystyisivät tai haluaisivat järjestää vainajan asioita, siirtyy vastuu asioiden...
Kun aloitatte hautajaisten suunnittelun, sopikaa kuolinpesän osakkaiden kesken paljonko rahaa hautausjärjestelyihin on käytettävissä...
Digi- ja väestötietovirasto
Julkinen notaari voi antaa elossaolotodistuksen ja todistuksen Suomen lain sisällöstä sekä vahvistaa ansioluettelon oikeaksi.
Perunkirjoituksen jälkeen vainajan pankkitiliä voivat käyttää kuolinpesän osakkaat yhdessä. Osakkaat voivat myös valtuuttaa...