suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Hämeenlinnan kaupunki

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Hämeenlinna
  • Julkinen palvelu

Hämeenlinnan kaupunki tuottaa palvelua itse ja yhteistyössä ulkoisten kumppanien kanssa. Palvelua tuotetaan kaupungin omana toimintana Kaurialan, Konnarin ja Tuuloksen kouluissa sekä Saaristen ja Seminaarin koulun erityisryhmissä ja Iittalan yhtenäiskoulussa. Muiden koulujen toiminnasta vastaa ulkoinen palveluntuottaja.

Toimi näin

Aamu- ja iltapäivätoiminnan palvelua järjestetään kaikkina koulupäivinä klo 7-17 välisenä aikana jokaisessa koulussa / toimipaikassa, joissa vähintään seitsemän lasta osallistuu vakinaisesti toimintaan. Aamulla ennen koulun alkua toimintaa järjestetään, jos saman koulun / toimipaikan oppilaista vähintään seitsemän lasta osallistuu toimintaan vakinaisesti.

Osallistuminen edellyttää aina hakulomakkeen täyttämistä ja virallista päätöstä toimintaan ottamisesta. Päätöksen aamu- ja iltapäivätoimintaan ottamisesta tekee sivistyksen ja hyvinvoinnin palveluohjauksen päällikkö. Toimintaan osallistuminen on mahdollista vasta palveluntuottajan yhteydenoton jälkeen ja erikseen sovittuna aloituspäivänä. Hakemuksen käsittelyyn ja palveluntuottajan yhteydenottoon on hyvä varata 3-5 arkipäivää.

Hakeneille toimitetaan päätöstiedote osallistumisesta Wilman kautta. Mikäli hakulomakkeessa ei ole hyväksytty tiedoksiantoa Wilman kautta, toimitetaan tiedoksianto kirjeitse.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7:n ja 17:n välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.

Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.

Palvelun toteuttaa

Hämeenlinnan kaupunki

Palvelusta vastaa

Hämeenlinnan kaupunki
Tekstistä vastaa: Hämeenlinnan kaupunki
Päivitetty: 25.9.2023