suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Toholammin kunta

Avustajapalvelut ja apuvälineet perusopetuksen oppilaalle

  • Palvelu
  • Toholampi
  • Julkinen palvelu

Toholammin kunta järjestää oppilaan tarvitsemat tulkitsemis- ja avustajapalvelut maksutta.

Toimi näin

Mikäli lapsi ei vielä ole Toholammin varhaiskasvatuksen, esiopetuksen tai perusopetuksen oppilas, on huoltajien hyvä ilmoittaa sivistystoimistoon tulkitsemis- ja avustajapalveluista kouluun ilmoittautumisen yhteydessä.

Jos oppilaat tarpeet muuttuvat, on huoltajien hyvä ottaa yhteyttä ensisijaisesti kouluun oppilaan opettajaan tai luokanvalvojaan. Tarvittaessa koululta otetaan yhteyttä sivistystoimistoon palveluiden järjestämiseksi.

Kenelle ja millä ehdoin

Tulkitsemis- ja avustajapalveluita myönnetään Perusopetuslain mukaisesti.

Tausta ja lainsäädäntö

Vammaisella tai muusta syystä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta. Tarkoituksena on taata oppilaalle oppimisen ja koulunkäynnin perusedellytykset ja mahdollisimman esteetön oppimisympäristö.

Apuvälineitä voivat olla esimerkiksi yksilölliset oppi- ja opetusmateriaalit, tekniset laitteet, luokkahuonekalusteet sekä liikkumista helpottavat luiskat, kaiteet ja hissit koulurakennuksessa.

Koulu hoitaa käytännön järjestelyt.

Palvelun toteuttaa

Toholammin kunta

Palvelusta vastaa

Toholammin kunta
Tekstistä vastaa: Toholammin kunta
Päivitetty: 4.1.2023