Ylä-Valtimon kyläyhdistys ry
Ylä-Valtimon kylä sijaitsee Valtimon taajaman koillispuolella Kuhmoon menevän
tien varrella. Kylämaisemaa koristaa pellot, vaarat ja vesistöt. Vesistöihin
kuuluvat Ylä-Valtimojärvi, Kalliojärvi ja Valtimojärvi sekä niitä yhdistävät
jokiosuudet. Kylä kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin
(Valtioneuvoston päätös YM//).
Ylä-Valtimon kyläyhdistys ry on perustettu vuonna . Sen edeltäjänä toimi
Ylä-Valtimon kylätoimikunta. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää
kylän asukkaiden yhteistoimintaa, yhteistyötä, vaalia kylän kulttuuriperintöä ja
edistää kyläkulttuurin kehittymistä ja asukkaiden viihtyvyyttä.
Tavoitteena on monipuolinen kylän kehittäminen, alueen asukkaiden yleisten ja
yhteisten etujen ajaminen, viihtyvyyden ja yhteishengen lisääminen sekä
hyvinvoinnin edistäminen. Tätä tavoitetta omalta osaltaan tukevat myös
kylässämme toimivat Ylä-Valtimon Martat ry sekä Ylä-Valtimon metsästysseura ry.
Tarkoituksen ja tavoitteensa toteuttamiseksi kyläyhdistys
osallistuu kylää koskevaan suunnitteluun, tekee selvityksiä, aloitteita ja
antaa lausuntoja
toimii yhdyssiteenä ja edunvalvojana kunnan ja valtion hallintoon sekä
organisaatioihin
järjestää monenlaisia avoimia sekä kylän omia tapahtumia
järjestää kokouksia sekä kylän yhteisiä tilaisuuksia ja juhlia
toteuttaa tiedotus- ja valistustoimintaa
osallistuu kylien kehittämisprojekteihin
toimii yhteistyössä muiden yhdistysten kanssa sekä
ylläpitää kylän kylätaloa, uimarantaa ja Pertunvaaran näköalatornia.
Kyläyhdistyksen toiminta on tarkoitettu kaikille kiinnostuneille, tule
tutustumaan!