Työntekijänä saat irtisanoa työsopimuksesi ilman, että sinun täytyy ilmoittaa irtisanoutumisen syytä työnantajallesi.
Irtisanoessaan työsopimuksen sekä työnantajan että työntekijän tulee noudattaa työsopimuslain, työehtosopimuksen tai työsopimuksen mukaista irtisanomisaikaa.
Työsopimus päättyy irtisanomisajan päätyttyä. Työntekijällä on irtisanomisaikana normaali työntekovelvoite.
Työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassaolevan eli vakituisen työsopimuksen joko työntekijästä johtuvista asiallisista ja painavista syistä tai tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Jos et hoida sinulle kuuluvia tehtäviä tai noudata työpaikan ohjeita, sinua ei kuitenkaan saa irtisanoa, ennen kuin sinulle on annettu varoituksella mahdollisuus korjata menettelysi. Vakavammissa rikkomus- tai laiminlyöntitilanteissa työnantajalla voi kuitenkin olla oikeus irtisanoa työsopimuksesi varoitusta antamatta tai jopa purkaa työsopimus.
Työntekijää on kuultava ennen irtisanomista. Työntekijällä on aina oikeus pyytää avustaja työpaikan päättämistä koskevaan kuulemistilaisuuteen.
Lyhyt sairaus, poliittiset tai uskonnolliset mielipiteet tai osallistuminen työehtosopimuslain mukaiseen työtaistelutoimenpiteeseen eivät ole hyväksyttyjä irtisanomisperusteita.
Tavallisin irtisanomisen syy on se, että yrityksen kannattavuus on heikentynyt tai tuotantoa ja töitä on järjestetty uudelleen. Työnantajalla ei myöskään ole enää tarjota entistä tai muuta työtä, eikä työntekijää voida kouluttaa toisiin tehtäviin. Työn vähenemisen täytyy tällöin olla olennaista ja pysyvää.
Jos työnantajalla on tarjolla muuta työtä kyseisessä yrityksessä, työtä täytyy tarjota irtisanomisuhan alaiselle. Työtä tulee tarjota myös sellaisesta muusta yrityksestä, jossa työnantaja käyttää määräysvaltaa henkilöstöasioissa.
Työntekijällä on aina oikeus tietää irtisanomisperuste. Työnantajan on oikeudessa kyettävä näyttämään toteen, että sillä on ollut oikeus päättää työsopimus.
Työnantaja voidaan tuomita tuomioistuimessa maksamaan työntekijälle korvausta laittomasta irtisanomisesta. Korvauksen määrä vaihtelee työntekijän 3–24 kuukauden palkan välillä.
Työsopimusta ei silti tarvitse jatkaa, vaikka työsuhteen irtisanominen todettaisiin laittomaksi. Jos virkamiehen irtisanominen todetaan muutoksenhaun johdosta laittomaksi, virkasuhde jatkuu katkeamatta toisin kuin työsuhde.
Määräaikaista työsopimusta ei voi irtisanoa, ellei siitä ole sovittu työsopimusta tehtäessä tai myöhemmin työsuhteen aikana. Voit kuitenkin päättää määräaikaisen työsopimuksesi ennen sovittua päättymisajankohtaa, jos sekä sinä että työnantajasi suostutte tähän. Ellei yhteistä suostumusta ole ja työsuhde päättyy sovittua aiemmin, sopimuksen perusteettomasti purkanut osapuoli voi joutua korvausvastuuseen.
Määräaikaisessa työsuhteessa ei noudateta irtisanomisaikoja, ellei asiasta ole työsopimuksessa sovittu tai sovita myöhemmin. Määräaikaisen työsuhteen voi kuitenkin purkaa samoilla perusteilla kuin toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen. Määräaikaista työntekijää ei saa asettaa pelkästään työsuhteen keston perusteella eriarvoiseen asemaan vakituisen työntekijän kanssa.
Mitä palveluja voin saada?
Katso aiheeseen liittyvät palvelut ja asiointikanavat.