Kokemäen kaupunki
Kokemäen lukion aikuislinja on joustava vaihtoehto tutkintoon tähtäävään tai tavoitteelliseen aikuisopiskeluun.
Kokemäen kaupunki
Arkistosta saa tietoja ja asiakirjajäljennöksiä kunnalliseen päätöksentekoon liittyvistä tiedoista.
Kokemäen kaupunki
Kokemäen alueella toimii kaksi ammatillista koulutusta tarjoavaa oppilaitosta, Sasky ja Sataedu.
Kokemäen kaupunki
Asemakaava on yksityiskohtainen maankäytön suunnitelma.
Kokemäen kaupunki
Lannan tai orgaanisten lannoitevalmisteiden varastoinnista aumassa tulee ilmoittaa kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Kokemäen kaupunki
Avointa varhaiskasvatusta tarjoava kerhotoiminta on tarkoitettu 2−5 -vuotiaille kokemäkeläislapsille, jotka ovat kotihoidossa.
Säkylän kunta
Eläinlääkäripäivystys on virka-ajan ulkopuolella annettavaa kiireellistä eläinlääkäriapua, joka on tarkoitettu kiireellisiä sairastapauksia varten.
Kokemäen kaupunki
Erityisvarhaiskasvatuksen tarkoituksena on auttaa lasta ja hänen perhettään silloin, kun lapsen kasvuun, kehitykseen tai oppimiseen liittyy pulmia.
Kokemäen kaupunki
Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko yhteisöä tukevana yhteisöllisenä opiskeluhuoltona.
Kokemäen kaupunki
Kokemäellä esiopetuksen keskeisenä tehtävänä on edistää lapsen kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä.
Kokemäen kaupunki
Etsivä nuorisotyö tarjoaa kaikille alle 29-vuotiaille mahdollisuuden henkilökohtaiseen ohjaukseen ja tukeen.
Kokemäen kaupunki
Ilmoitus toimitetaan sen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, jonka alueella keräystä harjoitetaan.
Kokemäen kaupunki
Toiminnanharjoittajan on tehtävä ilmoitus toiminnasta, joka aiheuttaa erityisen häiritsevää melua tai tärinää
Kokemäen kaupunki
Kokemäki on mukana seudullisessa jätehuoltoyhteistyössä, jota isännöi Porin Jätehuolto Oy.
Kokemäen kaupunki
Jäteneuvonta ohjaa asukkaita jätelain mukaisen jätehuollon järjestämiseen kiinteistöillä.
Kokemäen kaupunki
Kokemäen kansalaisopisto tarjoaa vuosittain yli 100 kurssia Kokemäen alueella sekä verkossa.
Kokemäen kaupunki
Katu- ja viheralueiden tavallisesta poikkeavaan käyttöön tai vuokraamiseen täytyy hakea lupaa kunnalta.
Kokemäen kaupunki
Teiden kunnossapidosta huolehtivat sekä kaupunki että Elinvoimakeskus.
Kokemäen kaupunki
Kiinteistörekisteri on julkinen, ja se on osa valtakunnallista kiinteistötietojärjestelmää.
Kokemäen kaupunki
Kirjasto on kaikille avoin. Voit lainata aineistoa kirjastokortilla.
Kokemäen kaupunki
Esi- ja perusopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos hänen koulumatkansa on yli viisi kilometriä.
Kokemäen kaupunki
Elinvoima- ja hyvinvointilautakunnan vuoden talousarvioon varataan määrärahat liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoiminnan tukemiseen.
Kokemäen kaupunki
Perhepäivähoitoa järjestetään Kokemäellä perhepäivähoitajan omassa kodissa, lapsen omassa kodissa ja ryhmäperhepäivähoitona.
Kokemäen kaupunki
Toiminnassa syntyvät keskeiset asiakirjat julkaistaan kaupungin verkkosivuilla.
Kokemäen kaupunki
Kuntalaisaloitteella voit vaikuttaa kuntasi asioihin.
Kokemäen kaupunki
Leirintäalueen perustamisesta on tehtävä ilmoitus sen kunnan viranomaiselle, jonka alueella leirintäalue sijaitsee.
Kokemäen kaupunki
Elinvoima- ja hyvinvointilautakunnan vuoden talousarvioon varataan määrärahat liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoiminnan tukemiseen.
Kokemäen kaupunki
Liikuntatoimintaan voivat hakea avustuksia urheiluseurat ja -kerhot.
Kokemäen kaupunki
Opinto-ohjauksen tunnit jakautuvat koko lukioajalle.
Kokemäen kaupunki
Kokemäen lukio tarjoaa opetusta noin sadalle opiskelijalle.
Kokemäen kaupunki
Luottamushenkilöillä on keskeinen asema edustukselliseen demokratiaan perustuvassa kunnallisessa päätöksenteossa.
Säkylän kunta
Irrallaan tavattujen pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten kiinni ottaminen ja tarhaus 15 vuorokauden ajan.
Kokemäen kaupunki
Maa-ainesten ottaminen muuhun kuin omaan kotitarvekäyttöön vaatii maa-aineslain mukaisen luvan.
Kokemäen kaupunki
Porin kaupunki järjestää Kokemäelle muuttavien vieraskielisten ja maahan muuttaneiden ohjauksen ja neuvonnan.
Kokemäen kaupunki
Maahanmuuttajat saavat opetusta yleisopetuksessa tuen tarpeen mukaan tai valmistavan opetuksen ryhmässä.
Kokemäen kaupunki
Maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman kunnan myöntämää lupaa.
Kokemäen kaupunki
Museot keräävät ja säilyttävät paikallista kulttuuria, muistitietoa ja tarinoita kokoelmiensa ja arkistojen avulla.
Kokemäen kaupunki
Nuorisopalvelut tarjoaa kunnan nuorille mahdollisuuksia harrastaa, viettää vapaa-aikaa ja saada ohjausta.
Kokemäen kaupunki
Nuorisoyhdistykset voivat hakea kunnalta erilaisia avustuksia.
Kokemäen kaupunki
Virtaamo yhdistää nuorten työpajatoiminnan ja nuorisotyön.
Kokemäen kaupunki
Erimielisyydet koskevat yleensä tilanteita, joissa kiinteistönomistaja haluaa tehdä ojan toisen alueelle tai johtaa vettä toisten ojiin.
Kokemäen kaupunki
Opiskeluhuollon tavoitteena on edistää ja ylläpitää opiskelijan oppimista, terveyttä ja hyvinvointia sekä sosiaalista hyvinvointia.
Kokemäen kaupunki
Oppilaanohjauksella edistetään koulutyön onnistumista, opintojen sujumista ja koulutuksen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta.
Kokemäen kaupunki
Oppisopimuskoulutuksessa ammatillisia opintoja opiskellaan työpaikalla ja täydennetään alan oppilaitoksessa.
Kokemäen kaupunki
Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Kauvatsan päiväkotikoulussa sekä Kokemäen yhtenäiskoulun Tulkkilan toimipisteessä.
Kokemäen kaupunki
Kokemäellä peruskoulun erityisopetusta annetaan kaikilla perusopetuksen kouluilla. Kokemäen yhtenäiskoulun toimipisteissä toimivat pienluokat.
Kokemäen kaupunki
Opiskeluhuoltopalveluita ovat koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto, kuraattoripalvelut sekä psykologipalvelut.
Kokemäen kaupunki
Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat oppivelvollisia. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta.
Kokemäen kaupunki
Hae poikkeamislupaa kunnalta ennen rakennusluvan hakemista.
Kokemäen kaupunki
Rakentamislupaa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, joka antaa asiassa myös neuvontaa.
Kokemäen kaupunki
Rajan näyttö on epävirallinen mittaustoimenpide kiinteistön rajan osoittamiseksi.
Kokemäen kaupunki
Rajankäynti on virallinen kiinteistötoimitus epäselvän kiinteistörajan määrittämiseksi.
Kokemäen kaupunki
Rakentamiselle tulee pääsääntöisesti hakea rakennuslupa.
Kokemäen kaupunki
Ranta-asemakaava on asemakaavan erityinen muoto, joka sijoittuu ranta-alueelle.
Kokemäen kaupunki
Tonttia varten voidaan perustaa pysyvä käyttöoikeus eli rasite toisen tontin alueelle.
Kokemäen kaupunki
Kokemäen ruokapalvelut valmistaa päivittäin ateriat reilulle tuhannelle ruokailijalle kaupungin kouluihin ja päiväkoteihin sekä henkilöstölle
Kokemäen kaupunki
Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeamista haetaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta.
Säkylän kunta
Terveydensuojelu ylläpitää ja edistää väestön ja yksilön terveyttä sekä ennalta ehkäisee, vähentää ja poistaa elinympäristöstä terveyshaittoja.
Kokemäen kaupunki
Rekisteröitävät toiminnot on lueteltu ympäristönsuojelulain liitteessä 2.
Kokemäen kaupunki
Kokemäeltä löytyy useita asuintontteja ja yritystoimintaan soveltuvia rakennuspaikkoja.
Kokemäen kaupunki
Sijaintikatselmus ja sijainninmerkintä ovat yleensä lupaehtona rakentamisen luvissa.
Kokemäen kaupunki
Asemakaava-alueella rakennuspaikat lohkotaan tonteiksi.
Kokemäen kaupunki
Maanomistaja voi hakea kunnalta tonttijakoa. Asemakaavasta ja siihen merkittävästä tonttijaosta vastaa kunta.
Säkylän kunta
Tupakkatuotteiden, nikotiininesteiden ja savuttomien nikotiinituotteiden vähittäismyynti on luvan varaista toimintaa.
Kokemäen kaupunki
Kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti liittyä kunnan tai kuntayhtymän vesihuoltolaitoksen vesi- ja viemäriverkkoihin.
Kokemäen kaupunki
Oikeus varhaiskasvatukseen alkaa vanhempainrahakauden päätyttyä ja jatkuu siihen asti, kunnes lapsi siirtyy perusopetukseen.
Kokemäen kaupunki
Kokemäellä on kaksi päiväkotia: Kauvatsan päiväkotikoulu ja Kokemäen päiväkoti Villa Vilinä, joka toimii kolmessa toimipisteessä.
Kokemäen kaupunki
Kokemäellä on useita liikuntasaleja, joita voi vuokrata joko yksittäiseen tilaisuuteen tai sitten oman porukan vakiovuoroksi.
Kokemäen kaupunki
Kunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten.
Kokemäen kaupunki
Ympäristölupa pitää hakea toiminnalle, joka voi aiheuttaa ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa.
Kokemäen kaupunki
Koeluonteisesta toiminnasta tehdään ilmoitus sille lupaviranomaiselle, joka ratkaisee toimintaa koskevan ympäristöluvan.
Kokemäen kaupunki
Jos poikkeuksellisesta tilanteesta aiheutuu äkillistä vaaraa väestölle, ilmoita asiasta viipymättä.
Kokemäen kaupunki
Jos yritystoimintasi aiheuttaa vain vähäisiä ympäristövaikutuksia, voit tehdä ympäristösuojelulain mukaisen yleisen ilmoituksen.