suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Valtiokonttori

Yritysten määräaikainen kustannustuki

  • Palvelu
  • Koko Suomi
  • Julkinen palvelu

Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut yli 30 % koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia tukikauteen (1.11.2020–28.2.2021) kohdistuvia kustannuksia, jotka eivät jousta liikevaihdon laskun mukana.

Kustannustuki kohdentuu koronapandemiasta pahiten kärsineille toimialoille ja yrityksille.

Kustannustuen avulla pyritään turvaamaan yritystoiminnan jatkuvuutta aivan pienimpienkin yritysten keskuudessa. Kustannustuki on vähintään 2000 euroa.

Toimi näin

Kustannustukea haetaan Valtiokonttorin sähköisellä lomakkeella. Asiointipalvelu ohjaa hakemuksen täyttämisessä. Hakemuksen voi myös tallentaa luonnokseksi ja jatkaa täyttämistä myöhemmin.

Voit antaa hakemuslomakkeella kaikki tuen myöntämisen kannalta tarpeelliset tiedot. Lisäksi Valtiokonttori saa tietoja tuen myöntämiseksi automaattisesti muilta viranomaisilta, kuten Verohallinnolta ja tulorekisteristä.

Saat onnistuneesti kirjautuneesta hakemuksesta tapausnumeron ja ilmoituksen sähköpostiinne. Sinun ei tarvitse olla yhteydessä Valtiokonttoriin ennen hakemusta tai hakemuksen jälkeen. Valtiokonttori pyytää tarvittaessa lisätietoja.

Kyselyt eivät nopeuta hakemuksen käsittelyä. Arvioitu käsittelyaika päivitetään Valtiokonttorin verkkosivuille.

Kenelle ja millä ehdoin

Hae kustannustukea, jos

•yrityksen oma liikevaihto on alentunut yli 30 % vertailuajankohtaan nähden

•yrityksellä on vähintään 2000 € kustannuksia tukikaudelta

•yrityksellä on Y-tunnus

Mikäli yrityksenne toimiala kuuluu määritetylle toimialalistalle, voit hakea tukea. Toimialarajauksen ulkopuolelle jäävät yritykset voivat hakea tukea perustelemalla, että liikevaihdon lasku johtuu pandemiasta. Molemmissa tapauksissa hakijan pitää täyttää muut laissa säädetyt tuen myöntämisen edellytykset.

Yhtiömuodolla ei ole merkitystä tuen saamiselle. Yritysten lisäksi säätiöt ja yhdistykset, joilla on liiketoimintaa, voivat hakea tukea.

Palvelu on maksuton.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaValtiokonttori, Työ- ja elinkeinoministeriö, Valtiovarainministeriö
Muut vastuuorganisaatiotTyö- ja elinkeinoministeriö, Valtiovarainministeriö
Palvelusta vastaaValtiokonttori
Alue Koko Suomi
Palvelun kieletsuomi, ruotsi, englanti
Tekstistä vastaa: Valtiokonttori
Päivitetty: 3.5.2021