suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tohmajärven kunta

Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta

  • Lupa tai muu velvoite
  • Tohmajärvi
  • Julkinen palvelu

Koeluontoisella toiminnalla tarkoitetaan sellaista toimintaa, jossa kokeillaan esimerkiksi polttoainetta, polttoaineen valmistusmenetelmää, puhdistuslaitetta. Lisäksi se voi tarkoittaa myös jätteenkäsittelyssä tehtävää kokeilua, jonka selvittämiseksi liittyy esimerkiksi puhdistus tai siihen rinnastettava asia.

Toimi näin

Yrityksen tai toimijan joka harjoittaa koeluontoista toimintaa, on velvoitettu tekemään ilmoitus asiasta käsittelyviranomaiselle viimeistään 30 päivää ennen toiminnan alkua. Tällaista toimintaa voi olla jossa kokeillaan polttoainetta, polttoaineen valmistusmenetelmää tai puhdistuslaitetta.

Lyhytaikainen koeluonteinen toiminta ei edellytä ympäristöluvan hakemista. Toimivaltainen lupaviranomainen käsittelee asian ja tämän käsittelyviranomainen määräytyy ympäristösuojelulain liiteenä olevassa luettelossa.

Ilmoituksessa tulee kuvata toiminnan kesto, raaka-aineet, päästöt, mittaustavat ja vaikutukset ympäristöön. Lisäksi mukana tulee olla toimijan ympäristönsuojelutoiminnan suunnitelma.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, elinkeinonharjoittajaa koskevat samat velvoitteet kuin Suomeen sijoittautunutta elinkeinonharjoittajaa.

Tausta ja lainsäädäntö

Yritys tai muu toimija, joka harjoittaa koeluonteista toimintaa, on velvollinen ilmoittamaan asiasta viimeistään 30 päivää ennen sen aloittamista. Ilmoitus tulee tehdä sille viranomaiselle, joka myös myöntää toimintaan liittyvät luvat. Koeluonteinen toiminta liittyy usein ympäristösuojeluinvestoinnin valmisteluun tai teknisen toteutuksen kokeiluun. Se voi olla esimerkiksi uusien korvaavien kemikaalien käyttöä tai jätteiden hyödyntämistä raaka-aineena.

Ilmoituksessa pitää kertoa, mitä koeluonteinen toiminta on, kuinka kauan se kestää, mitä raaka-aineita on käytössä, millaisia päästöjä voi syntyä, mitä mittauskeinoja ne vaativat ja mitkä ovat koetoiminnan vaikutukset ympäristöön. Ilmoittajan tulee kertoa myös suunnittelemistaan ympäristönsuojelutoimista.

Jos koetoiminnasta voi aiheutua vesistön pilaantumista tai naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta, toimintaan tulee hakea ympäristölupa.

Palvelun toteuttaa

Tohmajärven kunta

Palvelusta vastaa

Tohmajärven kunta
Tekstistä vastaa: Tohmajärven kunta
Päivitetty: 3.6.2022