suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Jämsän kaupunki

Ympäristölupa

  • Palvelu
  • Jämsä
  • Julkinen palvelu

Ympäristönsuojelulain mukaan toimintaan, joka pilaa ympäristöä tai aiheuttaa pilaantumisen vaaraa, tarvitaan ympäristölupa. Toimintaan on haettava lupa, jos siitä saattaa aiheutua esimerkiksi maa-alueen, vesistön tai ilman pilaantumista.

Ympäristöluvanvaraisia ovat myös sellaiset ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat vesitaloushankkeet, jotka eivät edellytä vesilain mukaista lupaa. Luvanvaraisen uuden toiminnan ohella ympäristölupa on oltava toiminnan päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävään tai muuhun toiminnan olennaiseen muuttamiseen.

Ympäristönsuojelulaki määrittelee toimintojen luvanvaraisuuden. Ympäristöluvanvaraisia toimintoja ovat esimerkiksi metsä-, metalli- ja kemianteollisuus, energiantuotanto, eläinsuojat, jätteiden ammattimainen tai laitosmainen käsittely sekä kaivostoiminta. Ympäristölupa tarvitaan myös, jos toiminta voi aiheuttaa kohtuutonta rasitusta lähellä asuville.

Toimi näin

Ympäristölupaa haetaan joko kunnan ympäristönsuojeluviranomaisilta (Jämsän kaupungin ympäristölautakunta) tai aluehallintovirastolta (Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto) toiminnan laadusta tai laajuudesta riippuen. Lisätietoja saat kaupungin ympäristönsuojelutoimistosta.

Ohjeet ympäristöluvan hakemiseen ja hakulomakkeet löytyvät ympäristöhallinnon sivuilta. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kuuluva ympäristölupahakemus toimitetaan kaupungin valvontatoimeen.

Kenelle ja millä ehdoin

Ympäristölupapäätöksessä annetaan lupamääräyksiä, joita toiminnassa tulee noudattaa.

Palvelu on maksullinen.

Maksu perustuu Jämsän ympäristölautakunnan vahvistamaan taksaan.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaJämsän kaupunki
Palvelusta vastaaJämsän kaupunki
Alue Jämsä
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Jämsän kaupunki
Päivitetty: 24.4.2019