suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Poliisi

Yleisötilaisuusilmoitus.

  • Lupa tai muu velvoite
  • Koko Suomi
  • Julkinen palvelu

Yleisötilaisuuksista säädetään kokoontumislaissa (530/1999). Yleisötilaisuudella tarkoitetaan yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, kilpailuja, näytöksiä ja muita niihin rinnastettavia tilaisuuksia, jotka eivät ole yleisiä kokouksia eli ns. mielenosoituksia. Yleistäen voidaan sanoa, että kyseessä on yleisötilaisuus silloin, kun tilaisuuteen osallistuminen ei edellytä nimenomaista kutsua tai kuulumis ...

Toimi näin

Yleisötilaisuusilmoituksen voi tehdä poliisin sähköisessä asiointipalvelussa tai poliisin verkkosivuilta löytyvällä tulostettavalla lomakkeella, joka toimitetaan poliisilaitokselle. Ilmoituksen voi tehdä myös poliisiasemalla.

Lisätietoja yleisötilaisuusilmoituksen tekemisestä on poliisin verkkosivuilla.

Kenelle ja millä ehdoin

Yleisötilaisuuden järjestämisestä on tehtävä kirjallinen ilmoitus järjestämispaikan poliisille vähintään viisi vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista. Poikkeuksen muodostavat yleisötilaisuudet, jotka osanottajien vähäisen määrän, tilaisuuden luonteen tai järjestämispaikan vuoksi eivät edellytä toimia järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai sivullisille ja ympäristölle aiheutuvan haitan estämiseksi tai muuten erityisiä liikennejärjestelyjä.

Poliisi voi vaatia yleisötilaisuuden järjestäjältä tarvittaessa myös muita selvityksiä, kuten esimerkiksi yleisötilaisuuden järjestämispaikan omistajan tai haltijan suostumuksen sekä muun lainsäädännön edellyttämät tilaisuuden järjestämiseen liittyvät ilmoitukset, luvat tai toimenpiteet. Poliisi voi myös vaatia selvityksen vastuuvakuutuksen ottamisesta.

Poliisi- ja pelastusviranomaiset edellyttävät yleisötapahtuman järjestäjältä turvallisuusasioiden suunnitelmallista huomioimista. Tilaisuuden järjestäjä vastaa järjestyksen ja turvallisuuden säilymisestä tilaisuudessa. Poliisi voi tarvittaessa antaa yleisötilaisuuden järjestämisestä ohjeita ja määräyksiä. Tällöin asiassa tehdään päätös, josta peritään eri maksu kuin yleisötilaisuusilmoituksesta.


Määräaika

Vähintään viisi vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista. Suurien yleisötilaisuuksien osalta on järjestäjän syytä olla poliisiin yhteydessä tätäkin aikaisemmin.

Voimassaoloaika

Yleisötilaisuusilmoituksen perusteella tehtävä päätös on voimassa yleisötilaisuuden keston ajan.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Poliisi

Palvelusta vastaa

Poliisi
Tekstistä vastaa: Poliisi
Päivitetty: 6.2.2024