suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Liedon kaupunki

Yksityistieavustukset

  • Palvelu
  • Lieto
  • Julkinen palvelu

Liedon kunta myöntää yksityisteille kunnossapitoavustusta. Yksityisteiden tienpidon avustusmäärärahaa haetaan vuosittain (Yksityistieavustukset ).

Kunnan avustuksen maksatus tapahtuu kerran vuodessa kesäkaudella (kesä-elokuu välisenä aikana) tiekunnan pankkitilille.

Kunnan avustuksen ehtona on, että tiekunnat keräävät yksikkömaksua osakkailta ja kuljetusmaksua muilta vakituisilta tien käyttäjil ...

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Avustusten saaminen edellyttää, että

  1. tielle on perustettu tiekunta
  2. tiekuntaa ja tietä koskevat tiedot ovat ajan tasalla Maanmittauslaitoksen yksityistierekisterissä ja Väyläviraston tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä Digiroadissa.

Tausta ja lainsäädäntö

Kunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten. Kunta voi päättää yksityistien kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan vastuulle. Avustuksia voi saada myös valtion varoista.

Jos valtio tai kunta avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa, tien on oltava kaikkien käytettävissä.

Palvelun toteuttaa

Liedon kaupunki

Palvelusta vastaa

Liedon kaupunki
Tekstistä vastaa: Liedon kaupunki
Päivitetty: 12.12.2023