suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Forssan kaupunki

Yksityistieavustukset

  • Palvelu
  • Forssa
  • Julkinen palvelu

Kunnalta voi hakea avustusta sen alueella sijaitsevien yksityisteiden kunnossapitoon ja perusparantamista vastaaviin toimenpiteisiin. Avustuksia voi hakea myös ELY-keskukselta.

Mikäli kunta avustaa yksityistietä, niin tie on oltava kaikkien käytettävissä eikä sillä liikennöintiä saa kieltää tai rajoittaa ilman kunnan suostumusta. Säännölliseen tiellä liikkumiseen tarvitaan kuitenkin tiekunnan lup ...

Toimi näin

Kunnossapito- ja perusparannusavustuksien hakuilmoitus tarkempi ohjeineen julkaistaan yleensä helmikuussa ainakin Forssan Lehdessä, kaupungin nettisivuilla ja ilmoitustaululla. Yksityistieavustuksen hakuaika päättyy hakuilmoituksessa mainittuna ajankohtana, yleensä huhtikuun puolenvälin paikkeilla. Kaupungin nettisivuilta löytyy täytettävät hakulomakkeet.

Kenelle ja millä ehdoin

Yksityisteiden kunnossapitoavustuksen suuruus perustuu yhdyskuntalautakunnan vahvistamaan kunnossapitoluokkaan. Perusparannusavusta myönnetään tarveharkinnan ja käytettävissä olevien varojen mukaisesti. Yhdyskuntalautakunta päättää yksityistieavustuksista yleensä vuotuisesti touko-kesäkuussa.

Tausta ja lainsäädäntö

Palvelun toteuttaa

Forssan kaupunki

Palvelusta vastaa

Forssan kaupunki
Tekstistä vastaa: Forssan kaupunki
Päivitetty: 24.3.2022