suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tervolan kunta

Yksilöllistetty oppimäärä

  • Palvelu
  • Tervola
  • Julkinen palvelu

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tervolan perusopetuksessa -asiakirjassa on kuvattu toiminnan toteuttaminen ja toimintatavat. Tervolassa oppilaalla, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on oikeus saada tehostettua tukea hänelle tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti. Koulu järjestää erityisopetuksen muun opetuksen yhteydessä, l ...

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Oppimäärän yksilöllistäminen edellyttää, että oppilaan koulunkäynnistä tehdään pedagoginen selvitys, joka sisältää arvion oppilaan erityisen tuen tarpeesta. Yksilöllistäminen perustuu myös psykologin lausuntoon.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetuksen tai perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti. Tavoitteiden tulee olla oppilaalle sopivia ja riittävän haastavia.

Oppimäärän yksilöllistämisestä määrätään erityisen tuen päätöksessä oppiaineittain. Yksilöllistämispäätöstä tarkastellaan tilanteen mukaan ja muutetaan tarvittaessa.

Palvelun toteuttaa

Tervolan kunta

Palvelusta vastaa

Tervolan kunta
Tekstistä vastaa: Tervolan kunta
Päivitetty: 25.1.2023