suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Palvelu

Yksilöllistetty oppimäärä

Miten asioin tässä palvelussa?

Katso tähän palveluun liittyvät sähköiset asiointikanavat, puhelinpalvelut sekä palvelupaikat.
Vastuuorganisaatio: Pornaisten kunta
Alue: Pornainen
Palvelun kieli: suomi

Oppiaineen oppimäärän yksilöllistäminen merkitsee oppilaan oppimiselle asetettavan tavoitetason määrittelemistä hänen omien edellytystensä mukaiseksi. Tavoitteiden tulee kuitenkin olla oppilaalle riittävän haasteellisia.

Oppimäärän yksilöllistämisestä määrätään erityisen tuen päätöksessä. Oppimäärää ei voida yksilöllistää ilman erityisen tuen päätöstä. Niiden oppiaineiden, joissa oppilaan oppimäärä on yksilöllistetty, tavoitteet, keskeiset sisällöt, oppilaan edistymisen seuranta ja arviointi kuvataan oppilaan HOJKSissa.


Kenelle ja millä ehdoin

Oppimäärän yksilöllistäminen edellyttää, että oppilaan koulunkäynnistä tehdään pedagoginen selvitys, joka sisältää arvion oppilaan erityisen tuen tarpeesta. Yksilöllistäminen perustuu myös psykologin lausuntoon.

Oppimäärän yksilöllistäminen edellyttää, että oppilaan koulunkäynnistä tehdään pedagoginen selvitys, joka sisältää arvion oppilaan erityisen tuen tarpeesta.

Palvelu on maksuton.


Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti. Tavoitteiden tulee olla oppilaalle sopivia ja riittävän haastavia.

Oppimäärän yksilöllistämisestä määrätään erityisen tuen päätöksessä oppiaineittain. Yksilöllistämispäätöstä tarkastellaan tilanteen mukaan ja muutetaan tarvittaessa.


Palvelun toteuttaa: 
Pornaisten kunta