suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pertunmaan kunta

Yksilöllistetty oppimäärä

  • Palvelu
  • Pertunmaa
  • Julkinen palvelu

Perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti. Tavoitteiden tulee olla oppilaalle sopivia ja riittävän haastavia.

Oppimäärän yksilöllistämisestä määrätään erityisen tuen päätöksessä oppiaineittain. Yksilöllistämispäätöstä tarkastellaan tilanteen mukaan ja muutetaan tarvittaessa.

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Oppimäärän yksilöllistäminen edellyttää, että oppilaan koulunkäynnistä tehdään pedagoginen selvitys, joka sisältää arvion oppilaan erityisen tuen tarpeesta. Yksilöllistäminen perustuu myös psykologin lausuntoon.

Yksilöllistäminen tehdään yhteistyössä perheen ja lapsen kanssa. Koulun puolelta suunnitelman laadinnassa on usein esim. luokanopettaja / luokanvalvoja, erityisopettaja, kuraattori. Yksilöllistämisessä tehtävä oppiaineiden eriyttämisen toteutuminen ja sen hetkinen tarve tarkastellaan määräajoin.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetuksen tai perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti. Tavoitteiden tulee olla oppilaalle sopivia ja riittävän haastavia.

Oppimäärän yksilöllistämisestä määrätään erityisen tuen päätöksessä oppiaineittain. Yksilöllistämispäätöstä tarkastellaan tilanteen mukaan ja muutetaan tarvittaessa.

Palvelun toteuttaa

Pertunmaan kunta

Palvelusta vastaa

Pertunmaan kunta
Tekstistä vastaa: Pertunmaan kunta
Päivitetty: 17.6.2020