suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lopen kunta

Yksilöllistetty oppimäärä

  • Palvelu
  • Loppi
  • Julkinen palvelu

Lopella opetuksen ensisijaisena tavoitteena on tukea oppilaan opiskelua yleisen ja tehostetun tuen avulla siten, että yleisen oppimäärän mukaiset tavoitteet on mahdollista saavuttaa kaikissa oppiaineissa. Jos oppilas ei tukitoimista huolimatta saavuta yleisen oppimäärän mukaisia tavoitteita yksittäisessä oppiaineessa, oppimäärä voidaan yksilöllistää. Oppimäärää ei voida kuitenkaan yksilöllistää mo ...

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Oppimäärän yksilöllistäminen edellyttää, että oppilaan koulunkäynnistä tehdään pedagoginen selvitys, joka sisältää arvion oppilaan erityisen tuen tarpeesta. Yksilöllistäminen perustuu myös psykologin lausuntoon.

Tausta ja lainsäädäntö

Esiopetuksen tai perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti. Tavoitteiden tulee olla oppilaalle sopivia ja riittävän haastavia.

Oppimäärän yksilöllistämisestä määrätään erityisen tuen päätöksessä oppiaineittain. Yksilöllistämispäätöstä tarkastellaan tilanteen mukaan ja muutetaan tarvittaessa.

Palvelun toteuttaa

Lopen kunta

Palvelusta vastaa

Lopen kunta
Tekstistä vastaa: Lopen kunta
Päivitetty: 9.3.2022