Yksilöllistetty oppimäärä
- Palvelu
- Keitele
- Julkinen palvelu
Perusopetuksen oppimääriä voidaan tarvittaessa yksilöllistää. Oppiaineen yksilöllistäminen tai sen lopettaminen esitetään ja perustellaan pedagogisessa selvityksessä, joka käsitellään moniammatillisesti. Keiteleellä päätöksen oppiaineen yksilöllistämisestä tekee sivistysjohtaja erityisen tuen päätöksen yhteydessä.
Toimi näin
Yksilöllistäminen edellyttää pedagogisen selvityksen tekemistä sekä viranhaltijapäätöksen. Selvityksen tekemistä voi ehdottaa esimerkiksi oppilas, huoltaja tai opettaja.
Kenelle ja millä ehdoin
Oppimäärän yksilöllistäminen edellyttää, että oppilaan koulunkäynnistä tehdään pedagoginen selvitys, joka sisältää arvion oppilaan erityisen tuen tarpeesta. Yksilöllistäminen perustuu myös psykologin lausuntoon.
Tausta ja lainsäädäntö
Perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti. Tavoitteiden tulee olla oppilaalle sopivia ja riittävän haastavia.
Oppimäärän yksilöllistämisestä määrätään erityisen tuen päätöksessä oppiaineittain. Yksilöllistämispäätöstä tarkastellaan tilanteen mukaan ja muutetaan tarvittaessa.