suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Joroisten kunta

Vesiosuuskunta-avustukset

  • Palvelu
  • Joroinen
  • Julkinen palvelu

Joroisten kunnassa on laaja vesiosuuskuntien verkosto, yhteensä 9 kpl.

Tekninen johtaja myöntää talousarvioon varatuista määrärahoista vesihuoltoavustuksia yhteisöille kunnanvaltuuston hyväksymien avustusperusteiden mukaisesti.

Toimi näin

Voit saada tietoa kunnan alueella toimivista vesiosuuskunnista kunnalta.

Tausta ja lainsäädäntö

Vesiosuuskunta on alueen asukkaiden perustama, omistama ja hallinnoima vesihuoltolaitos, joka huolehtii yhdyskunnan vesihuollosta kunnan hyväksymällä toiminta-alueella. Harvaan asutuissa kunnissa tai keskustojen ulkopuolella vesiosuuskunnat täydentävät kunnan vesilaitoksen toimintaa.

Vesiosuuskunnat voivat toimintansa alkuvaiheessa hakea tukea kunnalta. Lisäksi ne voivat hakea valtion tai Euroopan unionin investointitukea.

Kunta voi toimia osuuskunnan lainan takaajana, kustantaa suunnittelua ja toimia neuvojana. Kunta ei rahoita vesiosuuskunnan normaalin toiminnan ylläpitoa.

Palvelun toteuttaa

Joroisten kunta

Palvelusta vastaa

Joroisten kunta
Tekstistä vastaa: Joroisten kunta
Päivitetty: 8.2.2023