suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kokkolan kaupunki

Vesihuolto haja-asutusalueella

  • Palvelu
  • Kokkola
  • Julkinen palvelu

Kokkolan Vesi tuottaa vesihuoltopalveluja toiminta-alueillaan. Näillä alueilla kiinteistöillä on myös liittymisvelvollisuus. Toiminta-alueiden ulkopuolella on mahdollista liittyä verkostoihin erillisillä sopimuksilla.

Kälviällä, Lohtajalla ja Ullavassa vesiosuuskunnat tuottavat talousveden palvelut. Kälviällä vesiverkosto on Kälviän vesiosuuskunnan, Lohtajalla Kannuksen vesiosuuskunnan ja Ullavas ...

Toimi näin

Ota yhteyttä oman asuinalueen verkostopalvelujen tarjoajaan. Häneltä saat tarkempia tietoja palvelujen toiminta-alueesta, liittymissopimuksen laatimisesta ja varsinaisista liitostöistä.

Kenelle ja millä ehdoin

Verkostoihin liittyminen edellyttää asiakkaan ja toimittajan välistä liittymissopimusta.

Tausta ja lainsäädäntö

Haja-asutusalueella kiinteistöjen vesihuolto ja jätevesien käsittely perustuvat pääosin kiinteistökohtaisiin ratkaisuihin. Ellei yleiseen vesijohtoverkkoon liittyminen ole mahdollista, lähellä toisiaan sijaitsevat kiinteistöt voivat perustaa yhteisen vesiosuuskunnan. Osuuskunnan jäsenet jakavat vastuut ja kustannukset keskenään.

Mikäli kiinteistö käyttää kaivovettä, veden laatu ja turvallisuus on mahdollista varmistaa laboratoriotutkimuksessa. Kunnan ympäristöviranomaiset antavat asiassa neuvontaa.

Jätevesien käsittelyssä on noudatettava vesihuoltolain ja ympäristölain määräyksiä. Kiinteistöllä voi olla oma jätevesisäiliö, joka tyhjennetään säännöllisesti tai tarpeen mukaan. Kiinteistöllä voi myös olla oma jätevesien käsittelyjärjestelmä. Kunnan ympäristöviranomaisilta saa tietoa talous- ja jätevesien käsittelyn vaihtoehdoista.

Palvelun toteuttaa

Kokkolan Vesi, Kokkolan kaupunki

Muut vastuuorganisaatiot

Kokkolan Vesi

Palvelusta vastaa

Kokkolan kaupunki
Tekstistä vastaa: Kokkolan kaupunki
Päivitetty: 4.3.2024