suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Suonenjoen kaupunki

Varhaiskasvatus perhepäivähoidossa

  • Palvelu
  • Suonenjoki
  • Julkinen palvelu

Suonenjoen kaupungilla työskentelevät perhepäivähoitajat ovat pääsääntöisesti pitkän kokemuksen omaavia ja/tai saaneet tehtäväänsä ajanmukaisen, tehtävän vaatiman koulutuksen. Myös täydennyskoulutusta järjestetään.

Perhepäivähoito on tavallisesti kokopäiväistä. Osapäivähoitoa tarjotaan rajoitetusti.

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidossa aloittamista.

Varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea 4 kuukautta ennen palvelutarpeen alkamista. Haku tapahtuu eDaisy -sähköisen asioinnin kautta. Linkin palveluun löydät varhaiskasvatustoimiston verkkosivulta.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella perhepäivähoidosta. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.

Perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa alle kouluikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan. Jokaiselle lapselle laaditaan perhepäivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Palvelun toteuttaa

Suonenjoen kaupunki

Palvelusta vastaa

Suonenjoen kaupunki
Tekstistä vastaa: Suonenjoen kaupunki
Päivitetty: 28.4.2023