suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Rovaniemen kaupunki

Varhaiskasvatus perhepäivähoidossa

  • Palvelu
  • Rovaniemi
  • Julkinen palvelu

Perhepäivähoitoryhmään voi kuulua samanaikaisesti enintään neljä kokopäiväistä ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen lapsi. Lapsimäärään lasketaan mukaan hoitajan omat alle kouluikäiset lapset.

Lapselle sovitaan lähialueen päiväkotiin varahoitopaikka, jota on mahdollista käyttää hoitajan poissa ollessa. Jos vanhemmat sitoutuvat tehdyn sopimuksen mukaisesti järjestämään varahoidon itse, hyvitetään sovitut päivät asiakasmaksussa.

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma tehdään yhdessä vanhempien/huoltajien, perhepäivähoitajan ja perhepäivähoidon esimiehen sekä tarvittaessa muiden yhteistyötahojen kanssa.

Perhepäivähoidossa noudatetaan soveltuvin osin Rovaniemen kaupungin varhaiskasvatuksen ruokalistaa. Erityisruokavaliot toteutetaan lääkärin ja/tai terveydenhoitajan todistuksen perusteella.

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidossa aloittamista.

Varhaiskasvatuspaikan hakeminen:

  • Hae varhaiskasvatuspaikkaa uudelle toimintavuodelle (1.8.-31.7.) helmikuun loppuun mennessä. Tarvittaessa voit hakea paikkaa myös toimintavuoden aikana.
  • Tee varhaiskasvatuspaikkahakemus sähköisessä asioinnissa helmikuun loppuun mennessä. Jos varhaiskasvatuspaikan tarve ilmenee toimintavuoden aikana, tee hakemus viimeistään 4 kuukautta ennen aloitusta. Kiireellisissä tapauksissa työn tai opiskelun alkamisen vuoksi on hakemus jätettävä viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuspaikan. Tee jokaiselle lapselle oma hakemus. Mikäli lapsesi ei tarvitsekaan varhaiskasvatuspaikkaa, peru hakemus sähköpostilla varhaiskasvatus.palveluohjaus@rovaniemi.fi.
  • Toimita tuloselvitykset varhaiskasvatuksen asiakasmaksun määrittämistä varten sähköpostiisi tulevan ohjeistuksen mukaisesti 14 vuorokauden sisällä. Huolehdi, että asiakastiedoissa on oikea sähköpostiosoite. Mikäli et toimita tuloselvityksiä, peritään varhaiskasvatuksesta korkein maksu. Lue tarkemmin asiakasmaksuista Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut -ohjeistuksesta.

Varhaiskasvatuspaikan vastaanottaminen:

  • Varhaiskasvatuspaikasta pyritään ilmoittamaan perheille viimeistään kaksi viikkoa ennen hoidon alkamista. Jos ette ota varhaiskasvatuspaikkaa vastaan, peru se päätöksessä olevan ohjeen mukaisesti.

Siirron hakeminen:

  • Tee sähköinen siirtohakemus, jos lapsellasi on jo kunnallinen varhaiskasvatuspaikka ja haluat hänelle siirron toiseen kunnalliseen varhaiskasvatusyksikköön. Siirtoa voit hakea ympäri vuoden. Elokuussa alkavaa toimintavuotta koskevat siirtohakemukset tehdään tammikuun loppuun mennessä.

Varhaiskasvatuspaikan irtisanominen:

  • Irtisano varhaiskasvatuspaikka TietoEdussa tai Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen muutos- ja irtisanomislomakkeella. Irtisanomista ei voi tehdä takautuvasti.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Perhepäivähoitoon sijoitetaan lapsia, joilla on kokoaikaisen varhaiskasvatuksen tarve eli hoidontarve on yli 5 tuntia päivässä, yli 16 päivänä kuukaudessa.

Palvelu on maksullinen.

Maksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoitopäivien pituus.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perustuvat lakiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista. Maksupäätökset tehdään huoltajien toimittamien tuloselvitysten, tositteiden ja liitteiden perusteella. Maksut laskutetaan kuukausittain jälkikäteen ja eräpäivä on 26. päivä.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella perhepäivähoidosta. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.

Perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa alle kouluikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan. Jokaiselle lapselle laaditaan perhepäivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaRovaniemen kaupunki
Palvelusta vastaaRovaniemen kaupunki
Alue Rovaniemi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Rovaniemen kaupunki
Päivitetty: 11.5.2021