suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Maskun kunta

Varhaiskasvatus perhepäivähoidossa

  • Palvelu
  • Masku
  • Julkinen palvelu

Perhepäivähoito on lapsilähtöistä varhaiskasvatusta eri-ikäisten lasten pienryhmissä perhepäivähoitajan kodissa.

Ohjatussa perhepäivähoidossa hoitaja toimii omassa kodissaan ja on työsuhteessa kuntaan. Hänellä voi ryhmässään olla kokopäiväisesti enintään neljä alle kouluikäistä lasta. Lisäksi hoitoryhmässä voi olla yksi esiopetus- tai kouluikäinen osapäiväisesti.

Maskussa varhaiskasvatuksen esi ...

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidossa aloittamista.

Kenelle ja millä ehdoin

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

PÄIVÄHOITOON HAKEMINEN

Hakemus tulee jättää pääsääntöisesti neljä kuukautta ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan. Maskun kunnassa päivähoitoon hakeminen tapahtuu sähköisellä hakulomakkeella (myös paperilomakkeet mahdollisia).

Palveluun kirjaudutaan lapsen vanhemman/huoltajan verkkopankkitunnuksilla. Perheen jokaisesta päivähoitoa tarvitsevasta lapsesta täytetään oma hakemus.

Hakemiseen liittyviä ohjeita saa varhaiskasvatus- ja opetustoimistosta, päiväkodeista sekä kunnanviraston palvelupisteestä.

Paperiset hakemukset palautetaan liitteineen Varhaiskasvatus- ja opetustoimistoon (Hallintotie 2, 21250 Masku). Sijoituspäätökset tekee varhaiskasvatusjohtaja.

HAKEMUKSEN LIITTEET

Mikäli lapsella on erityishoidon tarve (erityisruokavalio, sairaus, kehitysviivästymä tms.) tarvitaan asiantuntijan lausunto, joka toimitetaan varhaiskasvatus- ja opetustoimistoon ennen hoidon alkua.

Jos lapselle haetaan vuorohoitoa, on toimitettava työnantajan todistus vuorotyöstä.

SIIRTOHAKEMUKSET

Mikäli perhe toivoo toista päivähoitopaikkaa lapselleen, he voivat tehdä siirtohakemuksen sähköisenä hakemuksena. Päivähoidon sisäiset siirrot tehdään pääsääntöisesti toimintavuoden alusta (1.8. alkaen). Siirtoa voi anoa ympäri toimintakauden. Siirtohakemus on voimassa 4 kk, jonka jälkeen hakemus tulee uusia.

Siirtoanomuksen voi tehdä myös paperisena, joka toimitetaan Varhaiskasvatus- ja opetustoimistoon.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella perhepäivähoidosta. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.

Perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa alle kouluikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan. Jokaiselle lapselle laaditaan perhepäivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.

Palvelun toteuttaa

Maskun kunta

Palvelusta vastaa

Maskun kunta
Tekstistä vastaa: Maskun kunta
Päivitetty: 13.10.2023