suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Ulvilan kaupunki

Varhaiskasvatuksen vuorohoito

  • Palvelu
  • Ulvila
  • Julkinen palvelu

Ulvila tarjoaa vuoropäivähoitoa vuorokauden eri aikoina vain vanhempien työstä tai harkinnanvaraisesti opiskelusta johtuviin tarpeisiin. Vuorohoidon tarpeisiin vastaa päiväkoti PeltoWilla.

Toimi näin

Kokopäivähoidon osalta Ulvilassa on jatkuvan haun menettely. Kunnallista päivähoitopaikkaa voi hakea ympäri vuoden, päivähoitohakemus tulee jättää viimeistään neljä kuukautta ennen hoidon tarpeen alkamista. Mikäli päivähoidon tarve kuitenkin johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta, eikä tarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on päivähoitopaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.

Kenelle ja millä ehdoin

Vanhemmat voivat hakea lapselleen vuorohoitopaikkaa, jos he ovat vuorotyössä tai heidän opiskelunsa ajoittuu iltaan.

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen. Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voida muuten järjestää.

Vuoropäivähoitoa vuorokauden eri aikoina vain vanhempien työstä tai harkinnanvaraisesti opiskelusta johtuviin tarpeisiin. Päiväkoti tarjoaa myös päivähoitoa.

Palvelu on maksullinen.

Tausta ja lainsäädäntö

Lapsi, joka vanhempien työn tai opiskelun takia tarvitsee hoitoa iltaisin, öisin ja/tai viikonloppuisin, voi saada vuorohoitopaikan. Kunnan on pyrittävä järjestämään varhaiskasvatusta siten, että vuorohoitoa on tarvittaessa tarjolla kaikkina vuorokaudenaikoina. Vuorohoitoon ei kuitenkaan ole subjektiivista oikeutta, vaan se perustuu todelliseen vuorotyöstä tai poikkeuksellisista opiskeluajoista johtuviin tarpeisiin.

Iltahoitoa antavat päiväkodit ovat avoinna usein noin klo 22:een saakka. Ympärivuorokautiset päiväkodit toimivat jatkuvasti kaikkina viikonpäivinä.

Jos lapsen ilta- tai yöaikainen hoidon tarve päättyy, lapsi siirtyy päiväsaikaan tarjottavan varhaiskasvatuksen piiriin. Vuorohoito voidaan järjestää myös perhepäivähoitona.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaUlvilan kaupunki
Palvelusta vastaaUlvilan kaupunki
Alue Ulvila
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Ulvilan kaupunki
Päivitetty: 1.11.2019